Pohjois-Suomen vammaispalveluiden kehittämisyksikön valmistelu on käynnistynyt Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ylimaakunnallisena yhteistyöhankkeena. Vastuutahoina toimivat Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä, Pohjois-Pohjanmaan erityishuoltopiirin kuntayhtymä ja Kainuun maakunta- kuntayhtymä, jotka toteuttavat valmisteluhankkeen yhteistyössä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kanssa. Valmisteluhanke toteutetaan elokuun 2007 ja syyskuun 2009 välisenä aikana. Hankkeeseen on resursoitu kaksi hankekoordinaattoria (Oulu ja Rovaniemi) ja kaksi suunnittelijaa (Oulu, Kainuu 1/2, Lappi 1/2). Hanketta rahoittavat Lapin ja Oulun lääninhallitukset ja kuntayhtymät.
Hankkeen tavoitteena on:
luoda edellytykset vammaisten palveluiden kehittämisyksikkörakenteelle, joka jatkossa pysyvänä toimintayksikkönä systematisoi ja koordinoi vammaispalveluiden kehittämistyötä Pohjois-Suomessa,
yhdistää kuntien, seutukuntien, yhteistoiminta-alueiden, koulutus- ja tutkimusyksiköiden sekä yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden vammais- ja kehitysvammatyön kehittämisen voimavarat sekä
toimia Pohjois-Suomessa alansa kehittämisasiantuntijana muodostaen kunnille ja järjestöille kehittämis- ja tutkimustoiminnan yhteistyöverkoston.