Tutkimukset ja hoito
Tutkimukset ja hoito terveyskeskuksessa
Terveyskeskukseen on saatava arkipäivisin virka-aikana puhelinyhteys välittömästi. Virka-ajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka terveyskeskus on julkisesti ilmoittanut olevansa avoinna. Muuna aikana terveyskeskus järjestää päivystyksen.
Hoidon tarve on arvioitava terveyskeskuksessa kolmen päivän kuluessa yhteydenotosta. Hoidon tarpeen voi arvioida muukin terveydenhuollon ammattihenkilö kuin lääkäri. Terveydenhuollon ammattihenkilö voi usein jo puhelimessa arvioida, tarvitseeko soittajan tulla vastaanotolle hoidon tarpeen arviointia varten, vai annetaanko hänelle hoito-ohjeet puhelimessa. Puhelimessa annettu hoidon tarpeen arviointi ja yksilölliset hoito-ohjeet kirjataan potilasasiakirjoihin.
Jos hoidon tarpeen arviointi edellyttää käyntiä terveyskeskuksessa, potilaalle varataan aika niin, että hän pääsee vastaanotolle kolmessa arkipäivässä yhteydenotosta.
Tavallisesti hoito terveyskeskuksessa aloitetaan heti ensimmäisellä vastaanotolla. Tutkimuksiin ja hoitoihin, joita ei voida antaa vastaanotolla, on päästävä kolmessa kuukaudessa. Joissakin terveyskeskuksissa annetaan myös erikoissairaanhoitoa, tehdään esimerkiksi kirurgisia toimenpiteitä. Tällöin noudatetaan samoja hoitoon pääsyn aikarajoja kuin erikoissairaanhoidossa, eli hoitoon on päästävä viimeistään kuudessa kuukaudessa.
Tutkimukset ja hoito sairaalassa
Sairaalassa hoidon tarve on arvioitava kolmessa viikossa. Se voidaan tehdä lähetteen perusteella tai potilas voidaan kutsua sairaalan poliklinikalle arviota varten. Jos arvio tehdään lähetteen perusteella, potilaan on saatava tieto tutkimussuunnitelmasta kolmessa viikossa. Jos lääkäri toteaa tutkimusten perusteella, että potilas tarvitsee hoitoa sairaalassa, se on aloitettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa. Potilaalle ilmoitetaan hyvissä ajoin milloin ja missä hänet hoidetaan.
Lasten ja nuorten mielenterveyttä koskevaan tarpeelliseksi todettuun hoitoon on päästävä kolmessa kuukaudessa.
|