Tupakkalain mukainen valvonta
Tupakkalain (laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi 693/1976) keskeisenä lähtökohtana on, ettei kukaan vastoin tahtoaan joudu altistumaan syöpävaaralliseksi aineeksi luokitellulle tupakansavulle. Tupakkalain tavoitteena on myös nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäiseminen. Tupakkalain noudattamista valvovat terveystarkastajat (yhteystiedot alueittain). Myös työsuojeluviranomaiset ja poliisi osallistuvat valvontaan.
Tupakointikiellot
Tupakointi on kielletty:
- päiväkodeissa sekä perusopetusta, ammatillista koulutusta ja lukio-opetusta antavien oppilaitosten sisätiloissa ja niiden ulkoalueilla
- virastojen ja viranomaisten sekä niihin verrattavien julkisten laitosten yleisölle ja asiakkaille varatuissa sisätiloissa
- sisätiloissa järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa
- yleisissä kulkuneuvoissa
- työpaikkojen yhteisissä ja yleisissä tiloissa sekä asiakkaille tarkoitetuissa sisätiloissa
- ravintoloissa 1.6.2007 alkaen
Ravintoloissa tupakointi on mahdollista erillisessä tupakointitilassa, joka on rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymä. Tupakointitilaan ei saa tarjoilla eikä siellä saa nauttia ruokaa eikä juomaa; myös oheistoimintojen tarjoaminen on kiellettyä.
Tupakkatuotteiden myynti
Tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyminen tai muu luovuttaminen on kielletty alle kahdeksantoistavuotiaalle. Suunuuskan myynti ja maahantuonti on elinkeinotoiminnassa kielletty.
Tupakkatuotteiden vähittäismyynti on luvanvaraista toimintaa. Myyntilupaa haetaan myyntipaikan sijaintikunnan terveydensuojeluviranomaiselta.
Tupakkatuotteita tai tupakointivälineitä myyvän elinkeinonharjoittajan tulee kustannuksellaan laatia ja toteuttaa omavalvontasuunnitelma, jolla estetään tupakkatuotteiden tai tupakointivälineiden luovuttaminen kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle henkilölle. Omavalvontasuunnitelman laatimisessa voidaan käyttää hyväksi Valviran laatimaa mallia.
Tupakkalain muutokset
Lokakuussa 2010 tuli tupakkalakiin muutoksia. Lakiin lisättiin asuinkiinteistöjen yhteisiä ja yleisiä tiloja koskeva tupakointikielto. Lisäksi asunto-osakeyhtiö voi kieltää tupakoinnin hallitsemallaan yhteisellä ulkoalueella rakennuksen ilma-aukkojen läheisyydessä, lasen leikkialueella ja yhteisillä parvekkeilla.
Tupakointi on kielletty myös ulkoalueilla järjestettävien yleisten tilaisuuksien katoksissa ja katsomoissa sekä muissa tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkotetuissa tiloissa, joissa osallistujat oleskelevat paikoillaan. Tällaisia tilaisuuksia voivat olla esimerkiksi festivaalit, ulkoilmakonsertit, urheilutapahtumat, erilaiset kilpailut ja näyttelyt sekä elokuva-, teatteri- ja oopperanäytökset.
Tupakkalain uudeksi tavoitteeksi on asetettu tupakkatuotteiden käytön loppuminen Suomesta. Suomi on ensimmäinen maa, jossa tupakoinnin loppuminen on kirjattu lain päämääräksi. Asiakastiedote/ tiivistelmä muutoksista
Lisätietoa muutoksista Stm:n ja Valviran sivuilla.
Lisätietoa tupakasta:
|