Laajoja, erikoistuneita kehitystoimia ja -hankkeita toteutetaan yhä enemmän projektimuotoisella työskentelytavalla, projekteilla ja niihin saatavalla erillisellä projektirahoituksella.
Kainuun maakunta -kuntayhtymän hallinnoimilla kehittämishankkeilla toteutetaan maakuntaohjelmaa, eri toimialojen kehittämisohjelmia, EU -ohjelmaa sekä edistetään maakuntakaavan toteutumista. Kehittämishankkeilla uudistetaan myös kuntayhtymän omaa toimintaa erityisesti kehittämällä suuren muutoksen alla olevan sosiaali- ja terveystoimialan sekä toisen asteen koulutuksen palvelujen järjestämistä. Kainuun maakunta on myös mukana yhtenä toimijana monissa kehittämishankkeissa.