Kuntoutuksen asiakasyhteistyötä koskevan lain (497/2003) tarkoituksena on auttaa kuntoutujaa saamaan hänen tarvitsemansa kuntoutuspalvelut. Asiakasyhteistyö on aina ensisijaisesti osa viranomaisten tavanomaista työtä. Yhteistyötä varten on lisäksi kuntakohtaisesti nimettävä kuntoutusasioita hoitavien sosiaali- ja terveydenhuollon, opetus- ja työvoimaviranomaisten sekä Kelan edustajista koostuva kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmä.
Kuntoutujalla itsellään ja myös hänen asiaansa hoitavalla viranomaisella, yhteisöllä tai laitoksella on oikeus saada kuntoutuksen yhteistyötä koskeva asia käsiteltäväksi yhteistyöryhmässä. Kuntoutujan asioita hoitava viranomainen tai kuntoutuja itse voi tehdä aloitteen asian käsittelystä työryhmässä ottamalla yhteyttä asiakasyhteistyöryhmän sihteeriin. Asian käsittelemiseksi yhteistyöryhmässä on aina oltava kuntoutujan kirjallinen suostumus ja hänen toivotaan olevan itse läsnä työryhmän kokouksessa. Kokouksessa voi käyttää myös asiamiestä tai ottaa mukaan jonkun läheisen tuekseen. Työryhmä kokoontuu säännöllisesti. Työryhmän jäsenet ovat vaitiolovelvollisia.
Kenelle palvelu on tarkoitettu
Työryhmän asiakkaana voi olla henkilö, joka hakee, tarvitsee tai käyttää kuntoutuspalveluja ja jonka kuntoutus edellyttää sitä järjestävän viranomaisen, yhteisöjen tai laitosten yhteistyötä asiakkaan
työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi,
tarpeellisen koulutuksen järjestämiseksi,
työllistymisen tukemiseksi tai
toimeentulon turvaamiseksi
Yhteistyöryhmän tehtävänä on
etsiä moniammatillisesti ja laaja-alaisesti kuntoutujan kuntoutustarpeita vastaavia kuntoutuspalveluja,
arvioida eri palveluvaihtoehtoja ja suunnitella, edistää ja seurata asiakkaan kuntoutuksen toteutumista ja nimetä hänelle yhteyshenkilö.
Yhteistyöryhmän toimintaa ohjaavat lait
Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä 497/2003
Henkilötietolaki 523/1999
Kielilaki 423/2003
Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999
Hallintomenettelyä koskeva lainsäädäntö