Koulutuslautakunnassa on 11 maakuntavaltuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto nimeää lautakunnan jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.
Lautakunnan alaisena on ammatillisen koulutuksen liikelaitoksen johtokunta, jossa on 8 maakuntahallituksen valitsemaa jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen.
Lautakunnan tehtävänä on hallituksen ohjauksessa huolehtia toimialansa toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä, asettaa tavoitteita ja seurata toiminnan tuloksia sekä ohjata ja valvoa toimialansa suunnittelua ja toteutusta. Lautakunnan tulee käsitellä alaistaan toimintaa ja taloutta koskevat kuukausi- ja osavuosikatsaukset ja päättää toimenpiteistä, joihin ne antavat aihetta. Lautakunnan tulee valmistella koulutuksen aluetta koskevat hallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi tulevat asiat ja huolehtia päätösten täytäntöönpanosta.
Lautakunnan tehtävänä on erityisesti huolehtia yhteistyöstä palvelujen käyttäjien, alueen kuntien, muiden koulutus- ja tutkimuslaitosten sekä elinkeinoelämän kanssa.