Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta
Työ- ja päivätoiminta on tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille kehitysvammaisille henkilöille.
Toiminta on kuntouttavaa ja se antaa virikkeitä, kavereita ja elämänsisältöä.
Toiminnan sisältö suunnitellaan jokaiselle asiakkaalle yksilöllisesti.
Asiakkaan omat tavoitteet, tarpeet ja taidot otetaan huomioon toiminnan suunnittelussa.
Päivätoiminta on tarkoitettu pääasiassa moni- ja vaikeavammaisille henkilöille. Päivätoiminta koostuu erilaisista pienryhmätoiminnoista, joissa harjoitellaan esimerkiksi aistien käyttöä, liikuntaa, atk-taitoja, askartelua, sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoja jne. Erilaisten kommunikaatiokeinojen harjoittelu on tärkeä osa päivän toimintaa.
Työtoiminta on työ- ja toimintakeskuksissa tehtävää työtä, esimerkiksi erilaisia alihankinta- ja tilaustöitä, tekstiili-, puu- ja metallitöitä, kotitaloustöitä tai muuta vastaavaa.
Yhtenä työtoiminnan muotona järjestetään avotyötoimintaa. Avotyötoiminta on pääasiassa toimintakeskuksen ulkopuolisilla työpaikoilla tehtävää työtä erilaisissa avustavissa tehtävissä.
Avotyö- ja työtoiminta eivät ole työlainsäädännön mukaista toimintaa. Työtoiminnasta maksetaan asiakkaalle työosuusrahaa. Pääasiallinen toimeentulo tulee asiakkaalle KELAn maksamasta eläkkeestä tai kuntoutusrahasta tai muusta etuudesta. Asiakas saa ohjausta ja tukea työhönsä ja hän on vakuutettu tapaturman varalta.
Hyrynsalmi
Toimintakeskus Teema, Laskutie 10, 89400 Hyrynsalmi
Ohjaajat, puh. 044 797 0203, 044 797 0640, 044 710 4484
Kajaani
Toimintakeskus Pihlaja, Sirkunpolku 1 B, 87400 Kajaani
Vastaava ohjaaja, puh. 08 6156 7786, 044 797 0027
Avotyötoiminnan ohjaaja, puh. 044 710 1794
Vuolijoen työkeskus, Nissiläntie 6, 88270 Vuolijoki, puh. 08 6156 5546, 044 797 4418
Palveluohjaaja Pirjo Heikkinen, puh. 044 715 7143
Kuhmo
Kuhmon työkeskus, Kuntokatu 7, 88900 Kuhmo
Ohjaajat (tekstiiliosasto), puh. 08 6156 5774, 044 797 0628
Ohjaaja (tekninen osasto), puh. 08 6156 5773, 044 797 0625
Ohjaajat (keittiö), puh. 08 6156 5772
Toimintakeskus Touhula, Kuntokatu 2, 88900 Kuhmo, puh. 08 6156 5776, 044 797 0360
Paltamo
Paltamon työkeskus, Vaarankyläntie 3, 88300 Paltamo, puh. 08 6156 5370
Puolanka
Toimintakeskus Vihlakka, Kuntotie 3, 89200 Puolanka, puh. 08 6156 5255, 040 536 5949
Ohjaajat puh. 08 6156 5256, puh. 08 6156 5257, 044 797 0089, 044 797 0090
Ristijärvi
Toimintakeskus Unikko, Aholantie 14, 88400 Ristijärvi, puh. 044 797 0217 (ke ja to)
Sotkamo
Toimintakeskus Myllylä, Salmelantie 4, 88600 Sotkamo, puh. 08 6156 5075, 044 750 2250
Sotkamon työkeskus, Ratatie 9, 88600 Sotkamo:
Tekstiiliosasto, puh. 08 666 2111, 044 750 2796
Puutyöosasto, puh. 08 666 2114, 044 797 0022
Keittiö/laitoshuolto, puh. 08 666 2115, 044 797 0023
Suomussalmi
Toimintakeskus Päivälä, Hakakatu 1 E, 89600 Suomussalmi
Avotyötoiminta, puh. 044 797 0608, 044 797 4274
Kodinhoito, puh. 044 777 3120
Käsityö, puh. 044 797 0606, 044 797 0608
Puutyö, puh. 044 797 0607, 044 797 4274
Päivätoiminta, puh. 044 777 3119, 044 797 0025, 044 777 4044
|