Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminta perustuu vuosiksi 2005-2012 säädettyyn Kainuun hallintokokeilulakiin. Hyvissä ajoin ennen kokeilulain päättymistä on käynnistynyt valmistelutyö, jonka aikana selvitetään Kainuun palvelujen tuottamistapa hallintokokeilun jälkeen vuodesta 2013 alkaen.
Kiitos kaikille Kainuun mallin 2013 valmisteluun osallistuneille
Kainuulaisille järjestettiin huhtikuussa 2010 kuulemistilaisuuksia palvelujen järjestämisestä vuodesta 2013 alkaen Kainuussa. Tilaisuuksiin osallistui noin 300 kainuulaista. Puolangan tilaisuudessa oli eniten kansalaisia. Tilaisuuksiin oli mahdollista toimittaa kysymyksiä ennakkoon maakunnan tiedotuslehdessä olleella kupongilla ja verkkosivuilla olleen linkin kautta. Kysymyksiä käsiteltiin tilaisuuksissa, ja kooste kysymyksistä vastauksineen on alla olevassa liitteessä ja julkaistaan kesäkuussa ilmestyvässä maakunnan tiedotuslehdessä. Yhteystietonsa antaneet saavat koosteen omaan postiinsa.