Elatusapu ja tuki

Elatusapu

Molemmat vanhemmat vastaavat lapsensa elatuksesta oman kykynsä mukaan. Elatusturvalla tarkoitetaan lapsen elatuksen varmistamista siihen saakka, kun lapsi täyttää 18 vuotta.

Elatusturva pitää sisällään elatusavun ja elatustuen.

Elatusapua maksaa se vanhemmista, jonka luona lapsi ei asu. Elatusavun vahvistaminen voidaan tehdä jokokunnan sosiaalitoimistossa elatussopimuksella  tai tuomioistuimen päätöksellä.

Lisätietoja elatusavusta voit kysyä sosiaalitoimistosta lastenvalvojalta.

 

Elatustuki

Elatustuki siirtyi 1.4.2009 kunnilta Kelan hoidettavaksi. Jos saat jo kunnan myöntämää elatustukea, sinun ei tarvise hakea tukea uudelleen. Kela jatkaa tuen maksua automaattisesti.  

Elatustukea maksetaan lapselle, mikäli

  • elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun maksamisen 
  • isyyttä ei ole vahvistettu 
  • elatusapua ei ole voitu vahvistaa samanaikaisesti isyyden vahvistamisen kanssa 
  • elatusapu on vahvistettu täysimääräistä elatustukea pienemmäksi elatusvelvollisen puutteellisen elatuskyvyn vuoksi 
  • ottovanhempi on yksin ottanut lapsen ottolapsekseen, joka ei ole hänen puolisonsa lapsi  tai ottolapsi 

Elatustuen saamisen edellytyksenä lisäksi on

  • etteivät lapsi ja elatusvelvollinen asu yhdessä
  • ettei elatusvelvollinen ole kuollut 
  • ettei lapsi kykene elättämään itseään 
  • ettei lapsi ole hoidettavana kuntayhtymän kustannuksella laitos- tai perhehoidossa.
Elatustukihakemuksen voi tehdä lapsen huoltaja, holhooja, uskottu mies, 
lapsen tosiasiallinen hoitaja tai 15 vuotta täyttänyt itsenäisesti asuva lapsi itse. Hakijan on 
otettava mukaan alkuperäinen elatussopimus/oikeudenpäätös jolla vanhemman elatusapu 
on määrätty.

Elatustuki on täysimääräisenä yhdelle lapselle 142,86 €/kk (v. 2011).

Elatustuen maksatuksen alkaminen ja päättyminen

Elatustuen myöntämisen ratkaisee pääsääntöisesti elatussopimuksen/oikeudenpäätöksen 
vahvistamispäivä. Tuki myönnetään aikaisintaan vahvistamiskuukautta seuraavan kuukauden alusta. 
Elatustuki myönnetään sen kuukauden alusta, jona hakemus on jätetty. Elatustuki maksetaan siihen 
päivään saakka kun lapsi täyttää 18 vuotta, jollei elatussopimuksessa/oikeudenpäätöksessä ole 
elatusavun aikaisempaa päättymisaikaa määritelty.

Lisätietoja elatustuesta voit kysyä Kelan toimistoista.


 

Viimeksi päivitetty : 05.08.2011
JulkisetArkisto