Lapsen elatus

Jokaisella lapsella on oikeus riittävään elatukseen, mikä sisältää sekä aineellisten että henkisten tarpeiden tyydyttämisen. Lapsella on oikeus myös tarvitsemaansa hoitoon ja koulutukseen. Vanhemmat vastaavat kykynsä mukaan lapsensa elatuksesta. Lapsen oikeus saada elatus vanhemmiltaan päättyy yleensä, kun lapsi täyttää kahdeksantoista vuotta.

Koska vanhemmat ovat velvollisia huolehtimaan lapsensa elatuksesta, tulee sen vanhemmista, joka muulla tavoin ei huolehdi lapsensa elatuksesta, suorittaa tälle elatusapua. Käytännössä tämä tulee useimmiten kysymykseen silloin, kun avioliitto purkautuu tai lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella.

Elatusavun määrä ja suoritustapa vahvistetaan kirjallisella sopimuksella, jonka sosiaalilautakunta vahvistaa, tai tuomioistuimen päätöksellä. Tällöin sopimukset ovat oikeustoimikelpoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että elatusapu voidaan periä ongelma tilanteissa ulosottoteitse (laki lapsen elatuksesta 7-8 §). Useimmiten elatusapu vahvistetaan kuukausittain suoritettavaksi. Myös kertakorvaus on mahdollinen. Elatusapusopimusta tehtäessä oleellista on lapsen elatuksen tarve sekä vanhempien elatuskyky.

Sosiaalilautakunnan tai tuomioistuimen vahvistamaa elatusavun määrää voidaan muuttaa, jos lapsen tai elatusvelvollisen olosuhteissa on tapahtunut olennaisia muutoksia tai jos sopimus on ilmeisen kohtuuton, elatusavun määrä on liian alhainen tai liian korkea. Sosiaalilautakunnalle määrätyistä lapsen elatukseen liittyvistä tehtävistä huolehtii käytännössä usein lastenvalvoja.

Kainuun maakunta -kuntayhtymän lastenvalvojat:

Kajaani, Paltamo, Ristijärvi:

Eeva-Liisa Keränen (Kajaanin sosiaalipalvelukeskus), puh. 08 6156 7722
Puhelinaika ma–pe klo 9–10

Eira Ojalehto (Kajaanin sosiaalipalvelukeskus), puh. 044 497 5025
Puhelinaika ma–pe klo 9–10

Kuhmo:   

Sirpa Tervo, puh. 08 6156 5735, 044 797 0363
Puhelinaika ma–pe klo 9–10 

Sotkamo:

Pirkko Helander-Vilmi, puh. 08 6156 5069, virkavapaalla.
Sijaisena toimii Virpi Storhammar, puh. 044 797 0544

Hyrynsalmi, Puolanka ja Suomussalmi:  

Irja Moilanen (Suomussalmen sos.toimisto), puh. 044 777 3061
Puhelinaika arkisin klo 10–11

 

Viimeksi päivitetty : 03.01.2012
JulkisetArkisto