Kainuun ammattiopisto (KAO) vastaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisestä Kainuun maakunnassa ja lisäksi ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisestä Kuusamossa tarjoten opiskelijoille ammattitaidon ja jatko-opintokelpoisuuden.
KAO:ssa koulutetaan nuoria ja aikuisia. Aikuiskoulutuspalvelut toteutetaan aikuisopistossa. KAO:ssa opiskelee noin 3400 nuorta ja aikuista sekä 700 oppisopimusopiskelijaa. Valittavana on kuusi koulutusalaa ja yli 30 koulutusohjelmaa. Kainuun ammattiopistolla on kiinteät toimipaikat Kajaanissa, Kuhmossa, Kuusamossa, Suomussalmella ja Vuokatissa.
Kainuun ammattiopisto (KAO) sijoittui ensimmäiseksi opetusministeriön järjestämässä valtakunnallisessa Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2009 -kilpailussa.
Kilpailussa kiinnitettiin huomiota siihen, miten työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista parannetaan työvoima- ja koulutustarpeiden ennakoinnilla. Koulutuksen järjestäjiltä edellytetään aktiivista roolia työelämän tarpeiden huomioon ottamisessa ja alueiden kehittämisessä.
Erinomaisesti toimivalle koulutusorganisaatiolle on tunnusomaista myös laadun jatkuva parantaminen.