Aktiiviasiakas-hanke kehittää uuden toimintatavan välittää julkisia hyvinvointipalveluja. Asiakkaalle tarjotaan mahdollisuus aiempaa suuremmassa määrin osallistua suunnittelemaan, mitä palveluja hän tarvitsee ja mistä hän palvelunsa hankkii.
Hanke luo aktiiviasiakkaan palvelutarjottimen, sähköisen markkinapaikan, jossa on tarjolla sekä kuntayhtymän että yksityisten palveluntuottajien (yritysten ja kolmannen sektorin) palveluja. Tehtävään koulutetut palveluohjaajat auttavat asiakasta juuri hänelle parhaiten sopivan palvelukokonaisuuden valinnassa.
Aktiiviasiakas-toimintamallia testataan aluksi vanhusten tehostetussa palveluasumisessa palvelusetelin muodossa ja laajentamaan myöhemmin muihin palveluihin. Tällöin palvelusetelistä siirrytään ns. henkilökohtaiseen budjettiin.
Palveluiden tuotteistus
Perinteisessä mallissa kunta - tai Kainuussa maakunta -kuntayhtymä - on kilpailuttanut palveluntarjoajat. Aktiiviasiakasmallissa lähtökohta on, että asiakas itse valitsee palvelunsa edellytykset täyttävien tarjoajien joukosta.
Hanke auttaa palveluntuottajia tuotteistamaan palveluitaan siten, että vertailu maakunnan ja yksityisen sektorin palvelujen välillä on mahdollista. Hyvin tuotteistetut palvelut lisäävät palveluiden kysyntää, joka avaa yrityksille ja kolmannen sektorin toimijoille uusia toimintamahdollisuuksia sekä luo alalle uutta työllisyyttä. Avoimen kilpailun odotetaan lisäävän palveluiden laatua sekä hillitsevän kustannuskehitystä.
Palvelutarjottimesta yhteinen markkinapaikka
Tieto tuotteistetuista palveluista kootaan selkeästi ja keskitetysti asiakkaiden käyttöön ns. palvelutarjottimelle. Palvelutarjotin on julkisen ja yksityissektorin yhteinen markkinapaikka, jossa tiedot eri palveluista on saatavana reaaliaikaisesti internetin välityksellä.
Palveluohjaajan tuki
Asiakas ja hänen omaisensa saavat tukea ja neuvontaa palveluohjaajalta. Hänet tavoittaa joko palvelupisteestä, puhelimitse tai aktiiviasiakkaan palvelutarjottimen (internetin) välityksellä. Hanke on mukana kehittämässä uudenlaista kainuulaista palveluohjauksen toimintatapaa.
Lähtökohtana asiakkaan tarpeet ja elämäntilanne
Palveluohjaajan antaman neuvonnan perustana ovat asiakkaan henkilökohtaiset tarpeet ja asiakkaan elämäntilanne. Palveluohjaaja toimii linkkinä asiakkaan ja palveluntarjoajien välillä. Hän tarjoaa ammatillisen arvion asiakkaan tueksi. Valinnan tekee aina asiakas.
Palvelusetelistä henkilökohtaiseen budjettiin
Hankkeessa selvitetään, voidaanko nykyisin käytettävää palveluseteliä kehittää lähemmäksi ns. henkilökohtaisen budjetin toimintamallia.
Henkilökohtainen budjetti kokoaa asiakkaan etuudet ja asiakasmaksut yhteen päätökseen, jonka perusteella asiakkaalla on mahdollisuus rakentaa joustava ja yksilöllinen palvelukokonaisuus julkisen ja yksityisten palveluntuottajien (yritysten ja 3. sektorin) tarjonnasta.
Hyviä kansainvälisiä kokemuksia
Kansainvälisten kokemusten mukaan henkilökohtainen budjetti on lisännyt asiakkaiden hyvinvointia. Valinnanvapautta lisäämällä ja räätälöimällä kullekin parhaiten sopiva palvelupaketti on pystytty lisäämään asiakkaiden tyytyväisyyttä ja elämänlaatua.
Yhteenveto: Aktiiviasiakas-hanke
Selvittää palvelusetelin arvonmääritystä ja suunnittelee vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelin Kainuuseen
Rakentaa aktiiviasiakkaan palvelutarjottimen julkisen ja yksityissektorin yhteiseksi sähköiseksi markkinapaikaksi
Suunnittelee palveluohjaajien koulutuksen
Yhdistää yllä mainitut pilotiksi
Selvittää toimintamallin laajennettavuus muille alueille, kuten vanhusten koti- ja omaishoitopalveluihin sekä vammaispalveluihin
Valmistelee suunnitelman, miten Kainuussa siirrytään palvelusetelimallista henkilökohtaisen budjetin käyttöön
Yhteistyössä kuntayhtymä, muut palveluntuottajat sekä asiakkaat
AKI – Aktiiviasiakas on kaksivuotinen Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyöhanke, joka aloitti keväällä 2011. Rahoittajina toimivat Kainuun maakunta -kuntayhtymä ja Tekesin Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä 2008 - 2015 -ohjelma.
Pilotointi aloitetaan Kainuussa vanhusten tehostettua asumispalvelua tarjoavien palveluntuottajien kanssa ja yhteistyöverkostoa laajennetaan myöhemmin.
Toimintamallia kehitetään yhteistyössä palveluntuottajien, asiakkaiden ja heidän omaistensa kanssa.