Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 27 §) mukaisen vaihemaakuntakaavan laatiminen on meneillään Kainuussa.
Kainuun 1. vaihemaakuntakaavassa käsitellään puolustusvoimien ampuma- ja harjoitustoimintaan Kainuussa liittyvät alueidenkäyttöratkaisut sekä maakuntakaavassa selvitysalueiksi osoitettujen alueiden maankäyttö.
Vahvistuessaan Kainuun 1. vaihemaakuntakaava kumoaa voimassa olevasta Kainuun maakuntakaava 2020:sta selvitysalueen (se) kaavamerkinnän ja -määräyksen, selvitysalueella olevien maa- ja metsätalousvaltaisten alueiden (M) kaavamerkinnän ja -määräyksen sekä selvitysalueella olevan luo-kohteen suunnittelumääräyksen.
Vaihemaakuntakaavan aloitusvaiheessa valmisteltiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma, alustava
kaavoitusprosessin aikataulu sekä selvitettiin suunnittelun lähtökohtia. Kainuun maakuntahallitus hyväksyi osallistumis- ja arviointisuunnitelman 11.8.2008 pidetyssä kokouksessa ja sitä on myöhemmin tarkistettu 25.5.2009 ja 13.6.2011.
Kaavaprosessin aikana vaihemaakuntakaavassa osoitettavat alueidenkäyttöratkaisut ovat täsmentyneet käsittämään Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen laajentumiseen liittyviä alueita.
Kainuun 1. vaihemaakuntakaavan luonnos ja valmisteluaineisto olivat julkisesti nähtävillä 22.6.–2.9.2011 välisen ajan, jolloin osallisilla oli mahdollisuus esittää mielipiteensä asiasta.
Maakuntahallitus on käsitellyt Kainuun 1. vaihemaakuntakaavaluonnosta koskevat lausunnot ja mielipiteet 14.11.2011 pitämässään kokouksessa sekä antanut niitä koskevat vastineet.